Kevätkausi 2022


Innostu uudesta harrastuksesta !

Viherlaakson Veikkojen kevään voimisteluryhmät käynnistyvät loppiaisen jälkeen eli 11.1.2022 on ensimmäiset voimistelutunnit. Ilmoittautuminen kevään 2022 ryhmiin alkaa perjantaina 10.12. klo 19:00. 

Ilmoittautuminen tapahtuu sähköisesti verkon kautta. Muutokset aikatauluihin ja tuntikuvauksiin ovat vielä mahdollisia.

Syys- ja kevätkaudelle ilmoittaudutaan erikseen ja niiltä peritään oma kausimaksu.

ViVen kaikille voimistelijoille on otettu tapaturmavakuutus, joka sisältyy kausimaksun hintaan.
Seuran jäsenmaksu on myös kerran vuodessa sisällytetty kausimaksuun.

 

Perhepeuhut (aikuinen ja 1–3 -vuotias lapsi)

Perhepeuhu-ryhmän tavoitteena on lasten liikunnallisuuden sekä ikään sopivien motoristen ja sosiaalisten taitojen vahvistuminen turvallisessa ja kannustavassa ohjauksessa liikuntaleikkien, välineiden ja musiikin avulla. Myös aikuisille tulee tunnilla lämmin. Aikunen–lapsi -parien minimimäärä on 8.
· tiistai 17.15–18.00
· Auroran koulu
· Ohjaaja: Eliisa Laamanen

 

Satujumppa (5–6 -vuotiaat tytöt ja pojat)

Tunnilla harjaannutaan liikkujina liikuntaleikkien, erilaisten välineiden ja musiikin avulla. Tunneilla vahvistetaan liikuntaitsetuntoa ja motorisia taitoja. Ryhmän minimimäärä on 8 ja maksimimäärä 20. 
· tiistai 18.00–18.45
· Auroran koulu
· Ohjaaja: Eliisa Laamanen

 

Pantterit (7–9 -vuotiaat tytöt ja pojat)

Tunneilla harjoitellaan ikävaiheelle sopivia motorisia taitoja liikuntaleikkien, pelien ja yksilöharjoitteiden avulla. Lisäksi tuetaan terveellisiä elämäntapoja. Tunti sopii erinomaisesti myös muiden lajien esim. palloilulajien tai tanssin oheisharjoitteluksi. Käytössä on voimisteluliiton voimistelupassi, joka auttaa voimistelijaa havainnoimaan omaa kehitystään. Ryhmän minimimäärä on 8 ja maksimimäärä 20.
· tiistai 18.45–19.30
· Auroran koulu
· Ohjaaja: Eliisa Laamanen

 

Aikuisten kehonhuolto

Tunnilla vetreytetään lihaksia, vahvistetaan keskivartaloa ja parannetaan ryhtiä sekä lopuksi venytellään. Tunti sopii kaikille, jotka kokevat kehonsa tarvitsevan uutta energiaa ja hyvää oloa. Liikkeet ovat helppoja, ja lihaskunto-osuudessa voit valita omalle kunnolle sopivan vaihtoehdon. Tunti sopii sekä miehille että naisille.
· tiistai 19.30–20.30
· Auroran koulu
· Ohjaaja: Taru Mäenpää ja Hanna Johansson

 

Gymnaestrada tanssillinen voimistelu

Ryhmä harjoittelee tanssillisen voimistelun yli 15-vuotiaiden helpompaa kenttänäytösohjelmaa Kirkkaat vedet. Ryhmä osallistuu kesällä 2022 Tampereella järjestettävään Gymnaestrada -tapahtumaan
· tiistai 20.30–21.30
· Auroran koulu
· Ohjaaja: Laura Malme

 

Tehotreeni

Tehokas tunti, jossa vuorotellaan reippaita sykekappaleita ja rauhallisempia lihaskuntokappaleita omaa kehonpainoa hyödyntäen. Et siis tarvitse välineitä ja saat silti varmasti haastettua itsesi, hien pintaan ja sykkeen nousemaan! Ei askelsarjoja ja kaikki voivat tehdä oman kunnon mukaan, joten sopii kaikenkuntoisille naisille ja miehille. Lopussa lyhyt venyttely.                             
· torstai 19.30–20.30
· Järvenperän koulu
· Ohjaaja: Tanja Kristiansson, tanja.kristiansson(a)tanyasum.com

 

Gymnaestrada -tytöt (12–18 -vuotiaat tytöt)

Ryhmä harjoittelee voimistelun kenttänäytösohjelmaa Millaisen tarinan kirjoitat elämällesi?. Ryhmä osallistuu kesällä 2022 Tampereella järjestettävään Gymnaestrada -tapahtumaan. Tunti sisältää perusvoimistelua, mutta myös haastavampia ”temppuja” kärrynpyörästä päälläseisontaan. 
· perjantai 17-18
· Karamzinin koulu
· Ohjaaja: Ella Leppänen

 

Nassikat (4–5 -vuotiaat tytöt ja pojat)

Tunnilla harjaannutaan liikkujina liikuntaleikkien, erilaisten välineiden ja musiikin avulla. Tunneilla vahvistetaan liikuntaitsetuntoa ja motorisia taitoja yhdessä tehden.
· torstai 17.15–18.00
· Karamzinin koulu
· Ohjaaja: Ella Leppänen ja apuohjaaja Inka Jaakkola

 

Ikivireät 1. (yli 65-vuotiaat miehet ja naiset)

Tunti tarjoaa senioreille, 65 vuotta täyttäneille naisille ja miehille kehonhuoltoa joko seisten, tuolilla istuen tai lattiatilan salliessa omalla jumppamatolla. Välineinä voimme käyttää oman kehon lisäksi esim. omia jumppakuminauhoja, seuran jumppakeppejä (jos mahdumme) joskus on toivottu myös omien käsipainojen käyttöä. Tärkeää on mukava yhdessäolo jumpan merkeissä - niin ja jumpan jälkeen on mahdollisuus kappeliruokailuun kello 11.
· torstai 10.15–11.00
· Auroran kappeli
· Ohjaajat: Ritva Berg, p. 040 743 9303 ja Annu Kankaanpää, p. 040 754 9265

 

Ikivireät 2. (yli 65-vuotiaat miehet ja naiset)

Tunti tarjoaa senioreille, 65 vuotta täyttäneille naisille ja miehille kehonhuoltoa joko seisten, tuolilla istuen tai lattiatilan salliessa omalla jumppamatolla. Välineinä voimme käyttää oman kehon lisäksi esim. omia jumppakuminauhoja, seuran jumppakeppejä (jos mahdumme) joskus on toivottu myös omien käsipainojen käyttöä. Tärkeää on mukava yhdessäolo jumpan merkeissä - niin ja jumpan jälkeen on mahdollisuus kappeliruokailuun kello 12.
· torstai 11.15–12.00
· Auroran kappeli
· Ohjaajat: Ritva Berg, p. 040 743 9303 ja Annu Kankaanpää, p. 040 754 9265

 

Jooga

Jooga sopii kaikille omasta terveydestään ja hyvinvoinnistaan kiinnostuneille. Ohjatussa harjoituksessa korostetaan oman itsensä kuuntelua, ja siinä yhdistyvät sekä hatha- että rajajoogan perinne. Hitaiden ja lempeiden kehon harjoitusten kautta kuljemme kohti rentoutumista ja tietoista läsnäoloa. Oma joogamatto mukaan! 
· torstai 18–19.30
· Karamzinin koulu
· Ohjaaja: Anniina Palkonen, jooganopettajaopiskelija SJL, p. 050 434 9636
 

Zumba 

Tanssillista iloittelua, mukaansa tempaavaa musiikkia ja hikeä on tarjolla zumba-tunneilla. 
· lauantai 12.00–13.00
· Auroran koulu
· Ohjaaja: Taru Mäenpää
Teema-tunnille voit osallistua myös 7 eur kertamaksulla käteisellä tai MobilePay:llä.